2010-09-09 14:39:34

Kuopion Vilimit 23.-26.9.2010

Pohjoisten tähtien huoneissa – Nordic Stars and Bars
Margreth Olin ja Maria Bonnevie vierailevat Vilimeillä

Kuopioon saadaan vieraaksi norjalaisohjaaja Margreth Olin ja hänen uusimman elokuvansa Enkeli
(Engelen) pääosan esittäjä Maria Bonnevie.
Lauantaina 25.9. Kino Kuvakukossa esitettävästä
elokuvasta sekä näyttelijäntyöstä keskustellaan elokuvan esityksen jälkeen.
Ohjaaja Margreth Olin on aloittanut uransa dokumenttiohjaajana ja on palkittu mm. Norjan elokuvapalkinto Amandalla
dokumentista My Body (2002). Bonnevie tunnetaan mm. kansainvälisistä rooleistaan elokuvissa I
am Dina (2002) ja Jerusalem (1996). Enkelin miespääosaa esittää Antti Reini, joka on
työskennellyt paljon mm. Ruotsissa ja Norjassa sekä elokuvissa että teatterissa.
Norjalaisia uutuuselokuvia Vilimeillä nähdään useita: pari vuotta sitten Pohjoismaiden neuvoston
elokuvapalkintoehdokkaana ollut The Man who Loved Yngve (2008), tämän vuoden uutuus, Stellan
Skarsgårdin tähdittämä musta komedia A Somewhat Gentle Man sekä Jernanger/The Storm in My
Heart (2009). Aiempien vuosien palkintoehdokkaita on myös islantilainen, Baltasar Kormákurin
ohjaama White Night Wedding (2008).

Tapahtuman avaa torstaina 23.9. klo 18.00 Kino Kuvakukossa norjalainen mykkäelokuvaklassikko,
Magnus Breisteinin ohjaama Mustalais-Anne vuodelta 1920. Esityksen säestävät pianisti Tapio
Nykänen ja Marko Salmela, lyömäsoittimet. Avajaisesitykseen yleisöllä on vapaa pääsy.

Yhteistyössä Rakkautta ja Anarkiaa -tapahtuman kanssa Kuopioon saadaan tanskalainen uutuus,
Nicolo Donaton ohjaus Brotherhood. Ensi-iltansa Rooman elokuvajuhlilla 2009 saanut ja parhaan
elokuvan palkinnon siellä voittanut Brotherhood kertoo rakkaustarinan oudossa kehyksessä
uusnatsiryhmään ajautuvasta miehestä, joka huomaa tuntevansa vetoa toiseen mieheen.

Muita tekijävieraita ovat elokuvan Kattona tähtitaivas ohjaaja Lisa Siwe, joka tulee kertomaan elokuvastaan sunnuntaina 26.9. klo 17.00 esitykseen sekä musiikkidokumentin brasilialaisesta legendaarisesta naiskitaristista Dona Helenasta tuottanut Monica Schmiedt. Dona Helena esitetään Sotkulla lauantaina 25.9. klo 15.00.
PUKUKOODI-seminaarissa torstaina 23.9. klo 12.15-17.30 pukusuunnittelun kautta elokuvan maailmaan sukelletaan Mariella Rauhalan ja ohjaaja Kaisa Rastimon opastamana.

Anneli Saulista kertova, Timo Humalojan ohjaama dokumentti Katseen vanki on ennakkoensi-illassa Sotkulla perjantaina 24.9. klo 18.00. Samana päivänä Anneli Sauli on vieraana Kohtaamisia-elokuvan esityksessä myös Kino Kuvakukossa klo 13

Pohjoismaisten uutuuselokuvien sarja jatkuu vielä 22.-24.10., jolloin Kuopioon saadaan
Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoehdokkaat. Ehdolla ovat Miesten vuoro (Suomi 2010),
Metropia (Ruotsi 2009), Hyvä sydän (Islanti 2009), Upperdog (Norja 2010) ja Submarino (Tanska
2010).
Lisätietoja ja kuvia:
tuottaja Taina Laitinen, taina.laitinen@kuopiofestivals.fi, 040 5629 321
toiminnanjohtaja Saija Nissinen, saija.nissinen@kuopio.fi, 050 338 3640


« Takaisin

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa