2013-07-08 10:37:00

Kansainvälisiä palkintoja Miss Farkku-Suomi -elokuvalle

Matti Kinnusen ohjaama ja Periferia Productions Oy:n tuottama Miss Farkku-Suomi –elokuva (2012) on saanut kaksi merkittävää kansainvälistä elokuvapalkintoa. Elokuva palkittiin Portugalin Espinhossa, FEST -elokuvafestivaalilla Silver Castle –pääpalkinnolla. Ohjaaja Matti Kinnunen ja elokuvan nuoret näyttelijät Niilo ja Taneli Lahtinen olivat festivaalin vieraina mm. Oscar palkitun ohjaajan Michael Haneken seurassa. Myös Venäjän 7.kerran järjestetty Cheboksary filmifestivaali viime toukokuussa palkitsi elokuvan palkintopystillä ja kunniakirjalla.

Seuraavaksi Miss Farkku-Suomi -elokuva kilpailee Etelä-Koreassa, 9. kerran järjestettävällä kansainvälisellä musiikkielokuvien festivaalilla. Ohjaaja Kinnunen matkustaa festivaalin vieraaksi. Jecheon International Music & Film Festival vietetään elokuussa.  

Aiheesta lisää: www.periferiaproductions.fi

Elokuvan viime vuonna valmistuneessa oppimateriaalissa etsitään itseä sekä 1970- ja 1980-lukuja.




« Takaisin

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa