2013-09-19 15:21:00

Ajatuksia elokuvakasvatuksesta -seminaari valtaa Helsingin 23.10.

Ranskalainen elokuvaesseisti, elokuvantekijä ja elokuvakasvattaja Alain Bergala puhuu Nuorisotutkimusseuran, Kansallisen audiovisuaalisen arkiston KAVA:n, Suomen Ranskan-instituutin ja Aalto-yliopiston järjestämässä elokuvakasvatusseminaarissa keskiviikkona 23.10. elokuvateatteri Orionissa (Eerikinkatu 15, Helsinki). Bergalan luennon lisäksi seminaarissa esitellään suomalaisen elokuvakasvatuksen nykytilaa ja erilaisia elokuvakasvatushankkeita.

Bergala kertoo miten lapset ja nuoret saadaan kiinnostumaan laadukkaista elokuvista: elokuvat on tuotava osaksi arkea koulussa ja muualla lasten ja nuorten elämässä. Bergala on osallistunut valtiollisiin elokuvakasvatusprojekteihin Ranskassa.

Tilaisuudessa julkistetaan Alain Bergalan kirja Ajatus elokuvasta. Pieni tutkielma elokuvaan perehdyttämisestä koulussa ja sen ulkopuolella (Suomentaneet Kaisa Kukkola ja Sampsa Laurinen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura 2013), jota voi myös ostaa seminaarin yhteydessä tarjoushintaan.

Seminaari on avoin kaikille ja se sopii erityisen hyvin opettajille, mediakasvattajille, elokuvan ja kasvatuksen tutkijoille sekä kaikille elokuvakasvatuksesta kiinnostuneille.

Lisätietoa seminaarista saat Nuorisotutkimusseuran sivuilta ja tapahtuman Facebook-sivuilta.




« Takaisin

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa